Olen 27vuotias työssä käyvä nainen.
Päällisin puolin vaikutan ihan hyvä päiseltä ja elämäntilanteeni näyttävät olevan hyväksyttävät yhteiskunnan silmin, mutta niin kuin niin monella nuorella ja aikuisillakin, se on vain sitä, minkä haluan näkyä toisille.
Oikeasti päässäni kaikuu suunnaton tyytymättömyys itseeni:

"Naamani on ruma, sitä ei meikkikään aina pelasta."
"Olen ihan liian lihava, reiteni hyllyvät vastenmielisesti kävellessäni. Ja kaikki näkevät tämän."
"Nauravatko nuo tuntemattomat minulle? Kyllä, ihan varmasti katsoivat minuun ja nyt nauravat tätä tyhmän näköistä urpoa."
"Miksen valinnut toisin! Jos olisin tehnyt silloin toisin, olisi kaikki paremmin!"
"Vihaan itseäni, miksi hymyilet minulle? Se ei muuta tätä tilannetta yhtään."
"Tiedätkö mitä todella haluaisin sanoa ja tehdä sinulle?"

Monta kertaa olen miettinyt jopa itseni lopettamista, ensimmäisen kerran 10vuotiaana.
Mutta, sen lisäksi että olen nössö enkä ole tehnyt sen suurempaa itselleni, olen päässyt itsetuhoisten ajatusten yli henkilökohtaisen KIROUKSENI ansiosta: ajattelen liikaa mitä muut ajattelevat.
En halua, että toisille tulee enempää stressiä itse järjestetyn kuolemani takia, hautajaiset ovat kalliit ja vievät aikaa.
Tuskinpa niihinkään bileisiin montaa ihmistä tulisi.... Sukuni on kuoleman partaalla. Ei vaan ole jatkajia. Ketään en osaa nimenä tosi ystäväkseni, mutta kavereita on. Heilläkin on omat elämänsä ja kiireensä kuin että tulisivat sanomaan ruumiilleni heipat.

Päivästä toiseen jaksan eteenpäin, vaikka joskus on kausia, jolloin pää on niin sumussa, etten muista viikon päästä enää edellisten viikkojen tapahtumia.
Lääkärille haluan, mutta en halua mennä. Haluan pitää arjestani kiinni, jonka takuulla joku kallonkutistaja eväisi, jos saisi OIKEASTI tietää, mitä mun päässä todella liikkuu. Ajatukset, jotka koskevat enimmäkseen itseäni ja mitä haluaisin tehdä itselleni. Myönnän,että on myös tällaisia ajatuksia muistakin ihmisistä. Niin tutuista kuin tuntemattomistakin.
Niistä en kuitenkaan avaudu, vaan laihdutuksen ja terveellisen syömisen vaikeudesta.

Minulla on kausia, jolloin haluan olla syömättä ja liikkua mahdollisimman paljon ja pudottaa painoa nopeasti. Sitä vastaan tulee ympäristön vaikutuksen alaisena jossain kohtaa se, että "Ota vaan, kyllä sä olet ton hampparin 'ansainnut'" Vihaan sitä, että en oikeasti ansaitse mitään, mutta HUPS HEIJAA, niin se 2000kalorin hamppari-ateria meni naamariin ja läski-kausi alkaa!!!
Viime vuonna 2016 kuvaan astui myös oksentelu. Joskus jopa 10kertaa päivässä ahmisin ja oksensin.
Se jos joku on addiktoivaa.
Onneksi olen päässyt siitä miltei eroon, tämän vuoden aikana olen oksentanut syömiseni ehkä n.5 kertaa. Ja ahmiminenkin on jäänyt ruokarempan myötä.
Nyt yritän pudottaa painoa vähän hitaammin. Taas. TälläKIN kertaa. 

~H8